VALIKKO
11.7.2019 16:56

Kun mieli tekee mansikkatäytekakkua, mutta kahdelle syöjälle sitä ei viitsi tehdä ratkaisu on kääretorttu (gluteeniton ohje).

Gluteeniton kääretorttu ohje

Saimme mansikoita, ja tokihan sitten mieli alkoi tehdä mansikkakakkua! Kahdelle syöjälle sitä ei viitsi tehdä, kun siinä on liikaa syötävää. Kakku ei ikuisuuksia kuitenkaan säily hyvänä. Helppo ja nopea ratkaisu: perinteinen kääretorttu!

Mansikkakääretorttu, gluteeniton

Pohja:
  • 4 munaa
  • 1,5 dl sokeria
  • 1 dl gluteenitonta jauhoa (vaihtoehtoisesti koko jauhomäärä perunajauhoja)
  • 1 dl perunajauhoa
  • 1 tl leivinjauhetta
Täyte
  • 1 prk (2 dl) vispikermaa tai vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
  • ripaus sokeria
  • rasia mansikoita
Kostutus
  • 0,5 dl Sprite tms. limpparia
Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet keskenään jaa siivilöi vaahtoon.
Levitä leivinpaperi pellille ja kaada taikina siihen. Tasoita nuolijalla. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 8-10 minuuttia.
Aseta pöydälle toinen paperi, ja ripottele hienoa sokeria sen päälle. Käännä paistettu pohja tämän päälle katolleen ja poista uunissa ollut leivinpaperi. Anna jäähtyä hetki.
Vaahdota sokerilla maustettu kerma vaahdoksi. Levitä pohjan päälle. Viipaloi mansikat ja lado kerman päälle. Rullaa torttu alla ollutta leivinpaperia apuna käyttäen.

Jätä kommentti

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia, voit kommentoida myös nimettömästi.

*

Kirjoitathan sähköpostiosoite-kenttään toimivan sähköpostiosoitteen, jos haluat saada tämän postauksen uusista kommenteista ilmoitukset sähköpostiisi.